5.6.2010

Mietoja eteläisiä ja 1 kova pohjoinen

Mietojen eteläisten vallitessa olemme saaneet matkata 2 viikkoa. Se on perin outoa näillä seuduilla joilla vallitsevina tuulina ovat pohjoistuulet jotka ajoittain meltemin aikana yltyvät rajuiksikin. Nyt tuulet ovat olleet heikkoja ja muutamana päivänä on ollut jopa täysin tyyntä. Onneksi veneessa on purjeiden lisäksi myös moottori.
Mykonoksen ranta-asutusta

"Maailman kuulut tuulimyllyt", Mykonos

Ainoa kovempi tuuli osui sinä yönä kun olimme ankkuroituneena Mykonoksen uuden sataman laituriin. Keskellä yötä tuuli kääntyi 180 astetta etelästä pohjoiseen ja yltyi puuskissa jopa 15m/s luokkaan. Tuulen yhtäkkinen muutos aiheutti satamassa pienen hässäkän kun unenpöpperöiset veneilijät tarkistivat ja kiristivät veneidensä kiinnityksiä.
Deloksen Jellonat  
Hedelmällisyyden jumalan Dionysoksen symbolit, Delos


Seuraavana aamuna tuuli oli asettunut ja kääntynyt eteläiseksi. Me otimme lauttakyydin läheiselle Deloksen saarelle joka on merkittävä arkeologinen kohde. Saarella on yli 2000 vuotta vanhan asutuksen jäänteitä: temppeleitä, patsaita yms. Saari on Artemis ja Apollon jumalien syntymäpaikka. Delos on aikoinaan ollut myös erittäin merkittävä kaupallinen keskus alueella ja pienellä saarella (n.5x1,3km) on asunut 1. vuosisadalla ekr jopa 30000 ihmistä.

Tinoksen kirkkomäki, jonka pyhiinvaeltajat konttaavat ylös. Kulmakaupassa polvisuojia myynnissä...

Deloksen ja Mykonoksen jälkeen käänsimme veneen kokan kohti länttä ja manteretta jonne purjehdus olisi tarkoitus päättää. Matkan varrelle osuivat yöpymispaikaksi uskonnollinen Tinoksen saari sekä Kean saari. Matkalla Kealle pääsimme pitkästä aikaa kunnolla purjehtimaan kun tuuli oli taas elpynyt. Viimeisenä purjehduspäivänä piipahdimme vielä snorklailemassa Apollonin temppelin maisemissa Sounionin niemellä. Purjehdusretkemme päättyi Lavrionin Olympic Marine marinaan.
Kean auringonlasku
Snorklailua Cape Sounionilla Poseidonin temppelin juurella

2 kommenttia:

  1. Pistäpähän Lapa sitten kuvia jakoon kun ehdit

    VastaaPoista
  2. Mikäs on komeampaa näin sateisena päivänä kuin aurinkoisten matkakertomuksien lukeminen :) Kumpa oisin saanut ollaaa mukaanaaaaa... Kuvat olis kyl kivoja. Halaus, Punakettu

    VastaaPoista